Vihtasillan kyläyhdistys

Lauantaina 16.11.

20131012_155133 
Entisen Närhin torpan pajan ovi
Mansikkaniemi, Antti Ikonen 2013

 

Itsensä ja/tai perheensä elättäminen työtä tekemällä on ollut entisajan ihmisille vähintään yhtä suuri haaste kuin meille nykyihmisillekin. Rahataloudessa ja nykyisessä kulutusyhteiskunnassa rahaa tarvitaan tietysti entistä enemmän, mutta entisaikoina edes välttävän perustoimeentulon saaminen lienee ollut kuitenkin keskimäärin kovempien ponnistelujen takana.

Vihtasillan alueella harva on koskaan omistanut maata ainakaan kovin paljoa. Elanto ei ole useimmilla voinut siis perustua pelkkään maanviljelyyn missään historian vaiheessa. Osa torppareista, itsellisistä, muonamiehistä ja loisista kehitti sivuelinkeinoikseen erilaisia erikoisosaamista vaativia ammatteja. Ennen vuotta 1868 niiden harjoittaminen oli Suomessa kuitenkin tarkasti säädeltyä. Kuka tahansa ei voinut ruveta ansaitsemaan esimerkiksi sepäntaidoillaan. Tie laillistetuksi ammattilaiseksi kulki kihlakunnankäräjien kautta. Joko asianomainen itse tai pitäjäläiset anoivat kihlakunnanoikeudelta lupaa käsityöläisammatin harjoittamiseen. Kirkkoherran antama mainetodistuskin tarvittiin. Lisäksi käräjillä arvioitiin,  olisiko paikkakunnalla riittävästi alan töitä uudelle ammatinharjoittajalle.

Mikäli oikeuden päätös oli myönteinen, käsityöläisen oli vielä anottava valtakirjaa maaherralta. Omin päin ei alalta voinut myöskään vetäytyä, vaan ammatista oli pyydettävä eroa kihlakunnanoikeudelta.  Syitä saattoivat olla mm. ettei töitä ollut tarpeeksi tai kertyneillä säästöillä oli hankittu maatila, joka tarvitsi viljelijää. Ikänsä alalla toimineet käsityöläisetkin joutuivat lopulta anomaan eroa ammattikunnastaan vedoten vanhuuteen, sairauteen tai vaikkapa heikkoon näköön. (Lähde: Berndtson-Torikka 1986, Laukaan historia II). Vuonna 1879 annettiin asetus elinkeinovapaudesta, jonka jälkeen kuka tahansa sai periaatteessa ryhtyä haluamalleen alalle. Tällöin monet maata omistamattomaan luokkaan kuuluneet tarttuivat tilaisuuteen.

Lähdetäänpä etsimään menneiden aikojen ammattilaisia Vihtasillan alueelta. Säädellyn ammattikuntalaitoksen ajoilta henkikirjoista tavataan Leppäveden kylän Sakarin talosta seppä Herman Juusonen vuodelta 1860. Oletan, että kyseessä voisi hyvinkin olla Vihtasillan kuuluisien ja arvostettujen seppäveljesten, Eemeli ja Hermanni Juusosen isoisä. Eemeli Juusonen lunasti Vihtajoen rannasta v. 1924 Lehtolan tilan, joka lohottiin Sakarin maista. (Eemelin tytär Terttu Pöyhönen kertoo kuulleensa, että Vihtajoki oli tuohon aikaan ollut vielä hyvin kirkas ja  erittäin kalaisa. Vihtavuoren ruutitehtaan tuotanto käynnistyi vuonna 1926.) Hermanni Juusonen asui sen yläpuolista Niskalaa, joka oli lohottu Kauramaan talosta vuonna 1923 leski Hilma Juusoselle. Näitä 1900-luvun alkupuoliskolla vaikuttaneita Juusosen veljeksiä arvostettiin erittäin ammattitoisina seppinä.

Vahtila -nimistä paikkaa heti Mansikkaniemen (ent. Närhin torppa) naapurissa kirkonkylälle päin asusti 1920-luvulla suutari Aleksanteri Närhi, joka oli myös kuuluisa kansanparantaja (suoneniskijä, verenseisauttaja, näkijä). Hän lienee ollut aktiivisesti mukana myös Leppäveden työväenyhdistyksen toiminnassa. Hänen pojistaan Antti ja Mikko Närhistä tuli taitavia kivimiehiä, joiden kädenjäki näkyy edelleen mm. Vihtavuoren tehtaan konttorirakennuksen kiviportaissa. Antti Närhi oli aktiivinen politiikassa ja toimi mm. Laukaan kunnanvaltuutettuna SKDL:n edustajana.

Suutarina Vihtasillasta muistetaan myös Jalmari Puttonen, joka asui Jokirannan tilaa aivan varsinaisen Vihtasillan kupeessa. Jokiranta on lohottu Kauramaan tilasta vuonna 1930. Jalmarin poika Kalervo Puttonen teki elämäntyönsä kuorma- ja taksiautoilijana. Jokirannassa asuu nykyisin Kalervon poika Janne.

Tässä oli pientä herättelyä aiheesta entisajan ammattiosaajat. Mainitut ovat kaikki miehiä, mikä ei tietenkään tarkoita, ettei ammateissa toimineita naisia olisi ollut. Enemmistö naisista kuitenkin oli joko palkollisia tai sitten naimisin mentyään perheenemäntiä. Toivon jälleen palautetta, kommentteja ja lisävinkkejä sähköpostiin vihtasillankylakirja@gmail.com tai julkisena palautteena tähän kirjoitukseen alle. Palaute ei tule heti näkyviin, vaan vasta sen jälkeen kun olen sen hyväksynyt. Näin menetellen vältymme roskapostilta, jota esim. erilaiset automaattiset järjestelmätkin nykyään syytävät.

Mukavaa talvenodotusta kaikille, pakastuvaa on jo luvassa!

Antti

 

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.