Vihtasillan kyläyhdistys
Otto Veander ja Isma 1940-luvulla

Otto Veander ja Isma 1940-luvulla

Lauantaina 30.11.

Hevosen merkitys suomalaisten päivittäiseen elämään on ollut vuosisatojen ajan erittäin suuri. Hyvä hevonen oli tärkeintä omaisuutta ja siihen oli usein myös vahvat tunnesiteet, kuten rakkaaseen perheenjäseneen.Hevoset muistettiin ja muistetaan edelleen nimeltä. Esimerkiksi Mansikkaniemen “Pekka” 1940-50 -lukujen taitteessa oli puheiden mukaan sellainen hevonen, että tien päällä ei kukaan siitä päässyt ohi. Niemelässä samoihin aikoihin oli “Tuuri”, joka oli sotareissun säikyttämä; se pillastui herkästi jos kavion alle osui vaikkapa tuohenkäppyrä.

Yleishevosena monipuolinen suomenhevonen on vuosisatojen ajan mahdollistanut ihmisvoimaan verraten aivan toisenlaisen työtehon maa- ja metsätaloudessa. Hevoskyydillä on myös kuljettu matkoja nopeimmalla mahdollisella tavalla, mitä ihmiskunta pitkään kykeni kuvittelemaan. Veijo Meren kirjoittaman historiateoksen nimi “Huonot tiet, hyvät hevoset” osuukin asian ytimeen; vielä 1800-luvun Suomessa eivät matkanopeutta rajoittaneet niinkään hevosen voimat ja vauhtivarat kuin monin paikoin kelvottomat kärrypolut. Talviteillä sai reen ohjastaja sen sijaan usein päästellä minkä hevosesta lähti. Onpa suomalaisessa kansanperinteessä suorastaan oma lukunsa erityisesti joulukirkon jälkeisestä kilvanajosta.

Suomalaisesta maatiaishevosesta vuosisatojen aikana jalostettu suomenhevonen on vetokyvyltään poikkeuksellisen vahva rotu. Se kykenee vetämään työkäytössä jopa 110% painostaan ja yksittäisenä ponnistuksena jopa kaksi kertaa oman painonsa. Tällöin puhutaan jo tonniluokan kuormasta. Vetokykynsä ohella suomenhevonen on ollut pystyvä ratsu, mistä todistaa sen laajamittainen käyttö armeijan ratsuväessä 1600-luvulta lähtien toisen maailmansodan loppuun.

Suomen esihistoriallisissa hautalöydöissä on merkkejä hevosvarusteista keskiseltä rautakaudelta lähtien eli selvästi yli tuhannen vuoden takaa. Ensimmäinen asiakirjamerkintä Suomeen suuntautuneesta hevoskaupasta tunnetaan vuodelta 1299. Järjestelmällinen hevosjalostus on Suomen alueella alkanut viimeistään 1500-luvulla.

Vihtataipaleen torpan emännän kuoltua vuonna 1906 toimitettiin torpassa perukirjoitus, joka kertoo, että torpan kuusi lehmää vastasivat yhteiseltä rahalliselta arvoltaan melko tarkkaan torpan ainoaa hevosta (lehmät 20-30 mk/kpl, hevonen 150 mk). Mielenkiintoiselta sinänsä tuntuu, että sika määriteltiin 35 markan arvoiseksi eli arvokkaammaksi kuin yksikään lehmä, jotka toisaalta on Heta Stiina Wejanderin perukirjassa ainoina eläiminä mainittu nimiltä (Kaunikki, Kirjanen, Herttanen, Torstikki, Hiilikki ja Omena).

Löytyykö kylältä kuvia ja tarinoita entisaikojen hevosista? Myös muista kotieläimistä otetaan vastaan materiaalia ja muistikuvia.

Antinpäivän lumituiskuisin terveisin,

”Antti aisoilla ajavi”

0 vastausta kohteessa Hevosvoimia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *