Vihtasillan kyläyhdistys

Uncategorized

Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 24.4.2016 klo 16.00 vesiosuuskunnan tiloissa Vihtavuoressa.

Kokoukseen osallistui yhdeksän kyläistä. Olisiko osallistumisintoon vaikuttanut kiireiset puutarhatyöt.

Kokous vahvisti tilinpäätöksen, toimintakatsauksen sekä hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus.

Vuoden 2016 toimintasuunnitelmaan hyväksyttiin 27.8.2016 pidettävät Syyssutinat, kirjan myyntiä jatketaan erilaisten tapahtumien yhteydessä. Lähialueen kyläyhdistysten kanssa pyritään lisäämään yhteistyötä. Kevyen liikenteen väylän rakentamista Järvilinnantien varteen kiirehditään.

Vihtaset ry toivottaa kaikille Rauhallista Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta.

Kyläyhdistyksen kiireinen toimintavuosi huipentui Vihtasilta Reittien risteyksessä kirjan valmistumiseen.

Kirja on kiinnostava lukuelämys ja saanut erittäin hyvän vastaanoton lukijoilta. Kylään muuttaville uusille asukkaille kirja antaa  tietoa Vihtasillan kylän syntyhistoriasta.

Kirjaa on myynnissä Vihtasillan vesiosuuskunnan toimistolla, Haavistontie 3, Vihtavuori.

 

 Kyläyhdistyksemme pitää kesäkioskia Järvilinnan huvimajassa seuraavien tapahtumien

aikaan klo 12-19.00

11.7.15 Päijänne-Keiteleen höyrylaivaregatta

25.7.15 Aikamatka 1700-luvulle

16.8.15 Kääntäjäkokouksen yleisötapatuma

Tule käymään

Kyläyhdistyksemme ottaa vastaan lahjoituksena katukirppikselle myytäväksi

ehjää, puhdasta kunnollista tavaraa (ei huonekaluja, koneita tms. isoja tavaroita)

esim. koriste-esineitä, leluja

Laita ylimääräiset tavarat kiertoon meillä on

Katukirppis sunnuntaina 14.6.2015 klo 11 – 14

Vihtavuoressa, Haavistontie 3

 Tule myymään tai ostoksille

Herkuttelemaan kahvioon

Myyntipaikka 5 €

varaukset tekstiviestillä:

050-3850608 tai anukaasa76@gmail.com

                        

 Myynnissä kaikkea mahdollista

vaatteita, kenkiä, perennoja, leluja yms.

 Kahvio

 Tervetuloa

Järjestää: Vihtaset ry

Yhdistyksemme tekee jälleen Laukaa-Konnevesi lehteen 2-4 sivuisen liitteen. Lehti ilmestyy 27.8.2015. Liitteessä on tarinoita Vihtasillan kylästä ja ajankohtaisista asioista. Liitteeseen tulee paikallisten yritysten mainoksia. Liite on ollut erittäin pidetty.

Mikäli haluat mainostaa yritystäsi ko. liitteessä, ole yhteydessä yhdistykseemme.

Perinteiset lakuhiihtokisat pidettiin auringon paisteessa. 

Hiihtäjät saivat palkinnoksi  (1-3 sijat) lusikat ja lakua

Yleisö sai nauttia emäntien maistuvia munkkeja.

Hiihtokisan tulokset:

Nappulasarja

2011 ja myöhemmin syntyneet, lyhyt suora matka :  1. Väinö Veander (1.45)

Tytöt

Vuosina 2009-2010 syntyneet, lyhyt lenkki: 1. Inka Rissanen (1.54), 2. Minja Koskinen (2.21), 3. Nea Kallioniemi (6.27)

Vuosina 2007-2008 syntyneet, keskipitkä lenkki: 1. Vilma Veander (1.23) 2. Taru Kaasalainen (1.36), 3. Saima Koskinen (1.39), 4. Mai Rissanen (1.50), 5. Aili Leinonen (3.37)

Vuosina 2005-2006 syntyneet, pitkä lenkki: 1. Pihla Leinonen (3.03), 2. Veera Mäkelä (3.16), 3. Ella Virkajärvi (3.24), 4. Iida Nykänen (3.28), 5. Meri Koskinen (3.51), 6. Helmi Koskinen (3.53)

Vuosina 2003-2004 syntyneet, pitkä lenkki: 1. Helmi Veander (2.50), 2. Sara Kaasalainen (2.54)

Pojat:

Vuosina 2009-2010 syntyneet, lyhyt lenkki: 1. Aleksi koskinen (1.34), 2. Eevert Oksanen (2.04), 3. Markus Kaasalainen (2.11), 4. Eelis Veander (2.24)

Vuosina 2007-2008 syntyneet, keskipitkä lenkki: 1. Kasperi Valorinne (2.07)

Vuosina 2003-2004 syntyneet, pitkä lenkki: 1. Joonatan Reina (1.31)

 

Lakuhiihdot pidetään Mansikkaniemen pellolla (Mansikkaniementie 14) 15.2.2015 klo 12-15

Ilmoittautumiset klo 11.00 alkaen. Pakkasraja -15º C. Hiihtotyyli on vapaa.

Palkintoina perinteiseen tapaan lusikoita ja lakuja.

Vihtasillassa on Lakuhiihtoja pidetty vuodesta 1974 alkaen.

Tarjolla makkaraa, mehua, kahvia, munkkeja.

Laskiaismäki valmiina vauhdikkaisiin laskuihin .

Tervetuloa

Vihtaset ry

 

 

Kyläyhdistyksemme osallistuu Järvilinnan joulutorille la 29.11.2014 klo 12-17.00.

Paistamme makkaraa sekä myymme maistuvia kakkuja, pullia ja muita herkkuja.

Myyjäisten tuotolla rahoitamme kyläkirjan painatuskuluja.

Tervetuloa kaikki joulutorille Järvilinnaan.

Saappaanheittokisaan osallistui 29 heittäjää. Nuorin heittäjä oli 2-vuotias ja vanhin oli jo päässyt kypsään ikään asti. Miesten sarjassa käytetty iso saapas oli nähnyt parempia päiviä, joten se katkesi kahtia raavaiden miesten käsittelyssä parin heiton jälkeen. Tämän jälkeen miehetkin heittivät naisten saappaalla. Pienimmille lapsille oli käytössä ihan pieni lapsen saapas. Heittopaikka oli alaspäin viettävä, mistä syystä heitoista tuli pitkiä. Heittopaikan topografian takia tulokset eivät ole myöskään tilastokelpoisia. Sää suosi meitä ja kaikilla oli hauskaa!

Tulokset
Tytöt alle 16 v: 1) Meri Muurainen 21.40 m, 2) Helmi Veander 17.84 m, 3) Maria Nieminen 13.76 m, 4) Nea Kallioniemi 2.63 m, 5) Eerika Valorinne 1.81 m
Pojat alle 16 v: Vertti Laitinen 24.81 m, 2) Tuukka Glad 19.54 m, 3) Eelis Veander 5.13 m, 4) Eetu Sibakov 3.13 m, 5) Niklas Jokela 2.25 m
Naiset: 1) Hanna Veander 23.76 m, 2) Assi Lahtonen 21.91 m, 3) Oona Utriainen 20.04 m, 4) Outi Kuukasjärvi 18.70 m, 5) Airi Kalenius 18.40 m, 6) Raija Pihlainen 18.39 m, 7) Satu Viitala 18.01 m, 8) Jenna Kallioniemi 17.50 m, 9) Mira Veander 16.01 m, 10) Pirkko Virtanen 13.76 m, 11) Auri Leinonen 13.54 m, 12) Helga Solismaa 13.45 m, 13) Anja Veander 13.10 m.
Miehet: 1) Tommi Veander 28.95 m, 2) Timo Valorinne 26.20 m, 3) Jere-Miika Veander 25.86 m, 4) Ari Valorinne 24.85 m, 5) Tuomo Veander 24.75 m