Antti Ikonen
Lauantaina 16.11.
Entisen Närhin torpan pajan ovi
Mansikkaniemi, Antti Ikonen 2013
Itsensä ja/tai perheensä elättäminen työtä tekemällä on ollut entisajan ihmisille vähintään yhtä suuri haaste kuin meille nykyihmisillekin. Rahataloudessa ja nykyisessä kulutusyhteiskunnassa rahaa tarvitaan tietysti entistä enemmän, mutta entisaikoina edes välttävän perustoimeentulon saaminen lienee ollut kuitenkin keskimäärin kovempien ponnistelujen takana.
Vihtasillan alueella harva on koskaan omistanut maata ainakaan kovin paljoa. Elanto ei ole useimmilla voinut siis perustua pelkkään maanviljelyyn missään historian vaiheessa. Osa torppareista, itsellisistä, muonamiehistä ja loisista kehitti sivuelinkeinoikseen erilaisia erikoisosaamista vaativia ammatteja. Ennen vuotta 1868 niiden harjoittaminen oli Suomessa kuitenkin tarkasti säädeltyä. Kuka tahansa ei voinut ruveta ansaitsemaan esimerkiksi sepäntaidoillaan. Tie laillistetuksi ammattilaiseksi kulki kihlakunnankäräjien kautta. Joko asianomainen itse tai pitäjäläiset anoivat kihlakunnanoikeudelta lupaa käsityöläisammatin harjoittamiseen. Kirkkoherran antama mainetodistuskin tarvittiin. Lisäksi käräjillä arvioitiin, olisiko paikkakunnalla riittävästi alan töitä uudelle ammatinharjoittajalle.
Mikäli oikeuden päätös oli myönteinen, käsityöläisen oli vielä anottava valtakirjaa maaherralta. Omin päin ei alalta voinut myöskään vetäytyä, vaan ammatista oli pyydettävä eroa kihlakunnanoikeudelta. Syitä saattoivat olla mm. ettei töitä ollut tarpeeksi tai kertyneillä säästöillä oli hankittu maatila, joka tarvitsi viljelijää. Ikänsä alalla toimineet käsityöläisetkin joutuivat lopulta anomaan eroa ammattikunnastaan vedoten vanhuuteen, sairauteen tai vaikkapa heikkoon näköön. (Lähde: Berndtson-Torikka 1986, Laukaan historia II). Vuonna 1879 annettiin asetus elinkeinovapaudesta, jonka jälkeen kuka tahansa sai periaatteessa ryhtyä haluamalleen alalle. Tällöin monet maata omistamattomaan luokkaan kuuluneet tarttuivat tilaisuuteen.
Lähdetäänpä etsimään menneiden aikojen ammattilaisia Vihtasillan alueelta. Säädellyn ammattikuntalaitoksen ajoilta henkikirjoista tavataan Leppäveden kylän Sakarin talosta seppä Herman Juusonen vuodelta 1860. Oletan, että kyseessä voisi hyvinkin olla Vihtasillan kuuluisien ja arvostettujen seppäveljesten, Eemeli ja Hermanni Juusosen isoisä. Eemeli Juusonen lunasti Vihtajoen rannasta v. 1924 Lehtolan tilan, joka lohottiin Sakarin maista. (Eemelin tytär Terttu Pöyhönen kertoo kuulleensa, että Vihtajoki oli tuohon aikaan ollut vielä hyvin kirkas ja erittäin kalaisa. Vihtavuoren ruutitehtaan tuotanto käynnistyi vuonna 1926.) Hermanni Juusonen asui sen yläpuolista Niskalaa, joka oli lohottu Kauramaan talosta vuonna 1923 leski Hilma Juusoselle. Näitä 1900-luvun alkupuoliskolla vaikuttaneita Juusosen veljeksiä arvostettiin erittäin ammattitoisina seppinä.
Vahtila -nimistä paikkaa heti Mansikkaniemen (ent. Närhin torppa) naapurissa kirkonkylälle päin asusti 1920-luvulla suutari Aleksanteri Närhi, joka oli myös kuuluisa kansanparantaja (suoneniskijä, verenseisauttaja, näkijä). Hän lienee ollut aktiivisesti mukana myös Leppäveden työväenyhdistyksen toiminnassa. Hänen pojistaan Antti ja Mikko Närhistä tuli taitavia kivimiehiä, joiden kädenjäki näkyy edelleen mm. Vihtavuoren tehtaan konttorirakennuksen kiviportaissa. Antti Närhi oli aktiivinen politiikassa ja toimi mm. Laukaan kunnanvaltuutettuna SKDL:n edustajana.
Suutarina Vihtasillasta muistetaan myös Jalmari Puttonen, joka asui Jokirannan tilaa aivan varsinaisen Vihtasillan kupeessa. Jokiranta on lohottu Kauramaan tilasta vuonna 1930. Jalmarin poika Kalervo Puttonen teki elämäntyönsä kuorma- ja taksiautoilijana. Jokirannassa asuu nykyisin Kalervon poika Janne.
Tässä oli pientä herättelyä aiheesta entisajan ammattiosaajat. Mainitut ovat kaikki miehiä, mikä ei tietenkään tarkoita, ettei ammateissa toimineita naisia olisi ollut. Enemmistö naisista kuitenkin oli joko palkollisia tai sitten naimisin mentyään perheenemäntiä. Toivon jälleen palautetta, kommentteja ja lisävinkkejä sähköpostiin vihtasillankylakirja@gmail.com tai julkisena palautteena tähän kirjoitukseen alle. Palaute ei tule heti näkyviin, vaan vasta sen jälkeen kun olen sen hyväksynyt. Näin menetellen vältymme roskapostilta, jota esim. erilaiset automaattiset järjestelmätkin nykyään syytävät.
Mukavaa talvenodotusta kaikille, pakastuvaa on jo luvassa!
Antti
Kyläkirjan kirjoittajan blogia pääset lukemaan täältä.
Sunnuntaina 10.11.2013
Sähkö halkoo maisemaa ja valaisee kylänraittia Vihtasillassa. Kuvat Antti Ikonen 2013.
Isänpäivälounaan valmistelun ääniä alakerrasta kuunnellessani pysähdyn hetkeksi karttakuvan äärelle miettimään Vihtasillan kylän maantieteellistä rajaamista. Joka tapauksessahan rajat ovat käytännössä aina liukuviä siellä, missä ihmisiä ei ole erotettu toisistaan muurein, piikkilangoin tai vallihaudoin. Vaan kun kirjoitamme paikallishistoriaa, johonkin rajat on aina vedettävä. Edellisessä kirjoituksessani sivusin aihetta löyhemmin. Nyt yritän päästä joihinkin konkreettisiin maastokohtiin käsiksi.
Laukaan kirkonkylän suuntaan lienee rajaus kohdillaan Riuttamäkeen? Harhalan ja Kuhankosken kaikuja historiasta on tottakai kuunneltava, mutta jäisikö Vihtasillaksi muotoutunut kyläyhteisö silti luontevasti tuon mainitun mäen eteläpuolelle?
Entäs Vihtavuoren suunta? Onko Kuhala eli vanhalta nimeltään Kuhajärven talo vielä Vihtasiltaa vai ei? Monen haastattelemani mielestä ei ole, vaikka eihän se Vihtavuoren taajama-aluettakaan tuntuisi olevan. Mitenkäs oliko vanha ns. Kuhalan koulu Vihtasiltaa vai Vihtavuorta? Minkälaisia erilaisia perusteluja ja mielipiteitä tähän Vihtavuoren ja Vihtasillan rajapintaan mahtaa olla? Rajataan miten tahansa, on tietenkin huomioitava, että Vihtavuoren vaikutus vihtasiltalaisten arkeen on ollut suuri niin kauan kuin tehdas on ollut olemassa eli 1920-luvulta lähtien.
Vanhaa nelostietä eli nykyistä Järvilinnantietä Leppäveden suuntaan mentäessä viimeistään Ilveslahden-Järvilinnan kohdilla ollaan jo selvästi Leppävedellä eikä enää Vihtasillassa. Olisiko Salmien asuma Kivikari viimeinen Vihtasillan savu tällä suunnalla? Ei tietenkään pidä unohtaa, että Vihtasillan viljelysmaita on aikoinaan erotettu ainakin Sakarin, Rutasen, Kytölän ja Ilveslahden taloista, jotka ovat ydin-Leppävettä. Vahvoja yhteyslankoja kulkee siis tällekin suunnalle.
Kuinka sitten etelään päin mentäessä? Onko kylänraja siinä, missä Kovasen talon kohdalla on Vihtasillan kyltti Vuonteen suunnalta tulijoille vai onko se kauempana, peräti jossain Kuusisaareen menevän sillan tienristeyksen liepeillä? Pernasaaren vanhan sotilasvirkatalon vaikutustakaan emme voi kokonaan jättää huomiotta. Liukumaa aikojen saatossa on siis hyväskyttävä täälläkin.
Itäpuolella raja lienee selvä. Eikös se mene Virrassa ja Torronselässä? Siitä huolimatta, että arkiseen elämään varsinkin entisaikoina on kuulunut liikkuminen veden yli. Nykyisin vedet erottavat, mutta entisaikoina asia oli enimmäkseen täysin päinvastoin. Eli raja on tässäkin tapauksessa sananmukaisesti veteen piirretty viiva, josta ei ihan helposti selvää ota.
Toivon kommentteja ja ajatuksia kylänrajoista sähköpostiin vihtasillankylakirja@gmail.com tai julkisesti tähän kirjoituksen alle. Vihtasillan kyläkirjaprojektin facebook-sivu on myös avattu keskustelun foorumiksi.
Marraskuisen hetkellisen auringonpilkahduksen valaisemin terveisin,
Antti
Keskiviikkona 23.10.2013
Tervehdys kaikille Vihtasillan asioista kiinnostuneille, tutuille ja vielä tuntemattomille!
Olen Antti Ikonen. Vihtasillan kyläyhdistys Vihtaset ry on valinnut minut vetämään projektia, jonka tavoitteena on Vihtasillan kyläkirjan julkaiseminen vuonna 2015. Aion kirjoittaa tälle sivustolle päiväkirjablogia työn etenemisen vaiheista. Olen tehnyt Vihtasiltaan tämän syksyn aikana kolme kyläkierrosretkeä paikallisten oppaiden, Tertun, Anjan sekä Tuulan johdolla. Se on ollut hyvä alku, mutta tosiaankin vasta alku. Tavoitteena on työn edetessä tavata mahdollisimman monia kyläläisiä, kuulla heidän tarinoitaan, tietojaan ja mietteitään kotikylästään. Samalla etsin käsiini kirjallisia lähteitä, asiakirjoja, karttoja, valokuvia ja muita dokumenttejä tutkimuksen tueksi.
Tässä ensimmäisessä postauksessani kerron aluksi hiukan omasta taustastani sekä toisena ja tärkeämpänä asiana yritän lyhyesti hahmotella, minkälaisena seutuna Vihtasilta minulle tässä vaiheessa näyttäytyy. Lopuksi koitan vielä tiivistää ajatukseni siitä, minkä tyyppistä kyläkirjaa olemme tekemässä. Kommentteja, vinkkejä ja palautetta otan mielelläni vastaan sähköpostiosoitteeseen vihtasillankylakirja@gmail.com. Myös haastateltavaksi voi ilmoittautua! Olemme myös facebookissa.
Kuka kirjoittaja?
Olen syntyperäinen laukaalainen. Ensimmäiseltä koulutukseltani olen Jyväskylän yliopistosta valmistunut historioitsija. Asun perheineni Hankasalmella, jossa työskentelen kunnan kulttuuripalvelujen ja vapaan sivistystyön tehtävissä. Kirjoittamisen ohella toinen ammattialani on musiikki. Olen kirjoittanut useampia tilaushistorioita, joista ensimmäinen oli vuonna 1997 julkaistu Leppäveden kyläkirja ”Leppävettä mutta ei pelkkää vettä”. Nyt olen siis palannut tonkimaan naapurikylän asioita, kun toisenkin kerran pyydettiin.
Mikä Vihtasilta?
Oikeastaanhan Vihtasiltakin on Leppäveden kylää. Kuitenkin aikoinaan oli selvät perusteet, miksi se rajattiin ydin-Leppävettä käsitelleen kyläkirjan ulkopuolelle. Vihtasilta on kiinnostavalla tavalla omanlaisensa pienyhteisö muiden Leppäveden kylänosien rinnalla, eikä sen vaiheita ole vielä juurikaan käsitelty kirjoitetussa historiassa.
Vihtasilta on vuosisatojen ajan sijainnut mielenkiintoisessa kulkureittien risteyskohdassa. Asutuksen synnylle otollisten vesiteiden jatkeeksi Vihtasillan maakannaksen kautta rakennettiin kulkemaan 1750-luvulla Laukaan ja Jyväskylän välinen pitäjäntie, joka yhdisti seudun asukkaat Vaasan–Kuopion maantiehen. Vielä saman vuosisadan lopulla Vihtasillan kohdalta avattiin tieyhteys Mikkelin suuntaan. Tämän Vihtasillan risteyksen kautta kulki myöhemmin vuosikymmeniä myös valtakunnan pääväylä ”Nelostie”.
Vihtasillan asuttamisen alku juontaa juurensa yhtäältä muutamaan ydin-Leppäveden kantatilaan, toisaalta kirkonseudun suunnalla sijainneiden kappalaisenpappilan ja sotilasvirkatalon maaomistuksiin. Vihtasilta onkin ollut leimallisesti torpparien kylä. Alueen ensimmäinen vakinainen asumus oli Kuhankosken sotilasvirkatalon Vihtataipaleen torppa, josta tiettävästi varhaisin maininta löytyy rippikirjasta vuodelta 1757. Monien muiden Vihtasillan torppien tavoin 1920-luvulla itsenäiseksi tilaksi muodostettu Vihtataipale on olemassa vielä tänäkin päivänä.
Vihtasillassa siirryttiin maanvuokraukseen perustuvasta pienviljelystä nopeassa tahdissa moderniin elämänmuotoon, jossa tuloja hankittiin monesta lähteestä. Valtion Ruutitehtaan tarjoama ansiotyömahdollisuus levensi leipää merkittävästi lukuisissa Vihtasillan talouksissa. Vihtasillasta tiedetään sukuja, joista on ollut tehtaalaisia neljässä polvessa. Jotkut kävivät töissä myös Jyväskylässä, sillä rautatien valmistumisen jälkeen matka juna-asemalle oli hyvin kohtuullinen. Osa pienviljelijöistä harjoitti sivuelinkeinona käsityöläisammattia kuten sepän, kivimiehen tai suutarin töitä. Vihtasiltalaisten työpanosta on tarvittu niin Vihtavuoren rakentamisessa, tieurakoissa kuin lähiseutujen savotoissa ja uitoissakin.
Tällä hetkellä Vihtasilta elää vahvaa kasvun aikaa. Kauniin maalaismaisemansa vuoksi alue houkuttelee Jyväskylässä ja muissa lähitaajamissa asuvia ihmisiä. Infrastruktuuria on kehitetty vastaamaan nykyajan vaatimuksia ja kylän alueelle on laadittu yleiskaava. 2000-luvun aikana kylän talouksien määrä on lisääntynyt noin 50 prosentilla ja näyttää siltä, että kasvu jatkuu vauhdilla edelleen.
Minkälainen kyläkirja?
Kylän historiaa, kehitystä, tarinoita ja sattumuksia käsittelevän kirjan julkaiseminen voi toivottavasti olla lähentämässä kyläläisiä toisiinsa ja tukemassa kyläidentiteetin vahvistumista. Vihtasillan kyläkirjassa on tarkoitus käydä läpi kylän vaiheet monipuolisesti esihistoriasta nykypäivään, mahdollisimman ihmisläheisesti ja lukijaa kiinnostavalla tavalla. Kyläkirja tehdään luettavaksi, toivottavasti kulumaan yhä uusien sukupolvien käsissä, kunnes joskus tulee jälleen aika kirjoittaa historiaa uusiksi.
Suullisen perimätiedon ja valokuvien keruu on jo aloitettu. Materiaalia kaivataan kuitenkin edelleen. Erityisesti ollaan kiinnostuneita vanhoja työmenetelmiä esittävistä valokuvista. Rinnalla etenee tutkimustyö ensikäden asiakirjalähteitä ja kirjallisuutta hyödyntäen. Asutushistorian, elinkeinojen ja niiden kehityksen, sivistyksellisten ja liikenneolojen sekä yhteisöllisen elämän kartoitus on sekin saatu alulle. Esihistorian osalta tullaan konsultoimaan arkeologian parasta asiantemusta.
Vuoden 2014 aikana on tarkoituksena saada valmiiksi käsikirjoitus, joka viimeisellään julkaistavaan muotoon vuoden 2015 aikana. Kirjan alustavasti arvioitu laajuus tulee olemaan noin 200 sivua. Olkaahan aktviisia vihtasiltalaiset: nyt on todella tilaisuus vaikuttaa siihen, millaisen kyläkirjan saamme yhdessä aikaan!
Yhteistyöterveisin,
Antti
Mansikkaniementie, Häkkisen kauppa, Vihtataipale ja Vihtalahti. Kuvat Antti Ikonen 2013