Vihtasillan kyläyhdistys

Sunnuntaina 10.11.2013

20130927_165848             20131028_094426_resized

Sähkö halkoo maisemaa ja valaisee kylänraittia Vihtasillassa. Kuvat Antti Ikonen 2013.

Isänpäivälounaan valmistelun ääniä alakerrasta kuunnellessani pysähdyn hetkeksi karttakuvan äärelle miettimään Vihtasillan kylän maantieteellistä rajaamista. Joka tapauksessahan rajat ovat käytännössä aina liukuviä siellä, missä ihmisiä ei ole erotettu toisistaan muurein, piikkilangoin tai vallihaudoin. Vaan kun kirjoitamme paikallishistoriaa, johonkin rajat on aina vedettävä. Edellisessä kirjoituksessani sivusin aihetta löyhemmin. Nyt yritän päästä joihinkin konkreettisiin maastokohtiin käsiksi.

Laukaan kirkonkylän suuntaan lienee rajaus kohdillaan Riuttamäkeen? Harhalan ja Kuhankosken kaikuja historiasta on tottakai kuunneltava, mutta jäisikö Vihtasillaksi muotoutunut kyläyhteisö silti luontevasti tuon mainitun mäen eteläpuolelle?

Entäs Vihtavuoren suunta? Onko Kuhala eli vanhalta nimeltään Kuhajärven talo vielä Vihtasiltaa vai ei? Monen haastattelemani mielestä ei ole, vaikka eihän se Vihtavuoren taajama-aluettakaan tuntuisi olevan. Mitenkäs oliko vanha ns. Kuhalan koulu Vihtasiltaa vai Vihtavuorta? Minkälaisia erilaisia perusteluja ja mielipiteitä tähän Vihtavuoren ja Vihtasillan rajapintaan mahtaa olla? Rajataan miten tahansa, on tietenkin huomioitava, että Vihtavuoren vaikutus vihtasiltalaisten arkeen on ollut suuri niin kauan kuin tehdas on ollut olemassa eli 1920-luvulta lähtien.

Vanhaa nelostietä eli nykyistä Järvilinnantietä Leppäveden suuntaan mentäessä viimeistään Ilveslahden-Järvilinnan kohdilla ollaan jo selvästi Leppävedellä eikä enää Vihtasillassa. Olisiko Salmien asuma Kivikari viimeinen Vihtasillan savu tällä suunnalla? Ei tietenkään pidä unohtaa, että Vihtasillan  viljelysmaita on aikoinaan erotettu ainakin Sakarin, Rutasen, Kytölän ja Ilveslahden taloista, jotka ovat ydin-Leppävettä. Vahvoja yhteyslankoja kulkee siis tällekin suunnalle.

Kuinka sitten etelään päin mentäessä? Onko kylänraja siinä, missä Kovasen talon kohdalla on Vihtasillan kyltti Vuonteen suunnalta tulijoille vai onko se kauempana, peräti jossain Kuusisaareen menevän sillan tienristeyksen liepeillä? Pernasaaren vanhan sotilasvirkatalon vaikutustakaan emme voi kokonaan jättää huomiotta. Liukumaa aikojen saatossa on siis hyväskyttävä täälläkin.

Itäpuolella raja lienee selvä. Eikös se mene Virrassa ja Torronselässä? Siitä huolimatta, että arkiseen elämään varsinkin entisaikoina on kuulunut liikkuminen veden yli. Nykyisin vedet erottavat, mutta entisaikoina asia oli enimmäkseen täysin päinvastoin. Eli raja on tässäkin tapauksessa sananmukaisesti veteen piirretty viiva, josta ei ihan helposti selvää ota.

Toivon kommentteja ja ajatuksia kylänrajoista sähköpostiin vihtasillankylakirja@gmail.com tai julkisesti tähän kirjoituksen alle. Vihtasillan kyläkirjaprojektin facebook-sivu on myös avattu keskustelun foorumiksi.

Marraskuisen hetkellisen auringonpilkahduksen valaisemin terveisin,

 Antti

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *